Pekka Haaviston kannattamisesta
tammikuu 21st, 2012 § 8 kommenttia
Minulla ei ole mitään Pekka Haavistoa vastaan. Ja jos olisi, en sanoisi sitä ääneen, sillä se olisi sosiaalinen itsemurha. Mistä oikeastaan pääsemmekin heti asiaan. Haavisto on sivistynyt ja humaani ihminen ja kelpo ehdokas, mutta hänen bändärinsä pelottavat minua.
Asun kaupungissa ja opiskelen yliopistossa, joten on sanomattakin selvää että tuttavapiiristäni löytyy kahmalokaupalla Haaviston kannattajia. Olen jo lakannut pitämästä kirjaa niistä tyrmistyksen ja epäuskon reaktioista, joita saan osakseni kun kerron kannattavani oman puolueeni ehdokasta, Paavo Lipposta. Monesta suusta kuulemani argumentit voisi summata vaikka näin: ”Etkö tajua miten edistyksellistä ja historiallista olisi vihdoin saada Vihreä presidentti?” & ”Etkö tajua että ääni jollekin muulle kuin Haavistolle on ääni Soinille tai Väyryselle?” En ja en. Miksi en?
Vihreät on puolue, jonka erottaa Kokoomuksesta ja SDP:stä vain se, ettei sillä ole konservatiivisiipeä. Sekä Kokoomuksesta että demareista löytyy about yhtä liberaalia jengiä kuin Vihreistä, ja about yhtä paljon. Mutta koska kumpikin näistä ”vanhoista” puolueista on rutosti Vihreitä isompi, mahtuu mukaan myös vähän vanhoillisempaa väkeä. Vihreät ei edusta kaikkia liberaaleja Suomen kansalaisia, ja heidän olisi hyvä välillä muistaa se itsekin. Haaviston valinnassa presidentiksi ei mielestäni olisi mitään sen edistyksellisempää kuin liberaalin demarin tai kokkarin. Tai liberaalin kepulaisen! Timo Kaunisto pressaksi, siinä olisi sitä edistyksellisyyttä!
En pidä pelottelusta. Haaviston kannattajien keskuudessa on ollut surullisen yleistä sellainen retoriikka, että jolleivat kaikki Suomen liberaalit äänestä Haavistoa, pimeyden voimat valtaavat maan. Arhinmäen kannattajilla on jo palanut hihat haavistolaisiin ja heidän jatkuviin yrityksiinsä saada etenkin Vasemmistonuoret oman ehdokkaansa taakse. Ihmisten vakaumuksia ja sitoumuksia pitäisi kunnioittaa. Demari ja vassari äänestävät lähtökohtaisesti omia ehdokkaitaan riippumatta siitä, millaista sädekehää jonkun kilpailevan kandidaatin päähän sovitellaan. Saattaisin poiketa tästä periaatteesta vain, jos toisen puolueen ehdokas olisi selkeästi pätevämpi. Näissä vaaleissa näin ei ole.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen totesi tämän päivän Hesarissa (20.1.12), että Haaviston imago on parempi kuin näytöt, ja osui naulan kantaan. Haaviston mielipiteet eivät eroa radikaalisti Niinistöstä tai Lipposesta, eivätkä hänen huolellisen korrektit tv-esiintymisensä ole tarjoilleet mitään erityisiä paukkuja. Sori, mutta joka kerta kun näen Haaviston naaman, alkaa takaraivossa nakuttaa PE:n Don’t Believe the Hype.
Pekka Haavisto on fiksu ihminen. Siksi hänen luulisi olevan kauhuissaan itseensä kohdistuvasta hypestä. Obaman kaudella olemme saaneet nähdä, mitä tapahtuu kun yhteen ihmispoloon kohdistuu koko liberaalin kansanosan messiaaninen nälkä. Tavallaan samoin on käynyt Tarja Haloselle. Hän ei toisella kaudellaan ole tehnyt mitään väärin. Silti kaupunkien liberaali äänestäjäkunta kokee hänen jotenkin pettäneen heidät. Hän ei ole ollut tarpeeksi liberaali, hän ei ole muuttanut kaikkea.
Haaviston itsensä vuoksi toivon, ettei hänestä näiden toiveiden ja odotusten keskellä tule presidenttiä. Meillä ihmisillä on tapana raastaa messiaamme palasiksi.
Ei ole mitään typerämpää kuin äänestäminen presidentinvaaleissa puolueen perusteella. Presidentinvaalit ovat henkilövaalit, eivät puoluevaalit.
Kyllä presidentin vaali on paljolti puoluevaali siinä mielessä, että puolueet käytännössä asettavat ehdokkaat. Puolue on tietyn jaetun arvopohjan yhdistämien ihmisten yhteenlittymä, ja siitä joukosta esiin nostettu presidenttiehdokas todennäköisesti jakaa puolueensa arvomaailman. Sauli Niinistöä ei voin tarkastella erillään Kokoomuksesta ja sen arvomaailmasta, eikä Haavistoa erillään Vihreistä. Toki tämä pätee kaikkiin muihinkin puoluepoliittisiin ehdokkaisiin.
“Vihreät on puolue, jonka erottaa Kokoomuksesta ja SDP:stä vain se, ettei sillä ole konservatiivisiipeä. Sekä Kokoomuksesta että demareista löytyy about yhtä liberaalia jengiä kuin Vihreistä, ja about yhtä paljon. Mutta koska kumpikin näistä ”vanhoista” puolueista on rutosti Vihreitä isompi, mahtuu mukaan myös vähän vanhoillisempaa väkeä. Vihreät ei edusta kaikkia liberaaleja Suomen kansalaisia, ja heidän olisi hyvä välillä muistaa se itsekin.”
En yritä ylistää puoluettani, eivätkä tietenkään edusta kaikkia liberaaleja (jos suomalaisista n.8% olisi liberaaleja olisin aika huolissani), mutta tuo asia mikä “vain” erottaa muista mainitsemistasi puolueista on kyllä aika merkittävä ihmiselle jolle konservatiivi-liberaali -akseli on merkittävä kriteeri äänestettäessä.
Suomessahan ei ole henkilövaalia, vaan avoin listavaali jolloin äänen päätymistä ties kenelle ei voi kontrolloida. Ja se turva, ettei ole konservatiivisiipeä jolle liberaalille ehdokkaalle annettu ääni päätyisi on ainakin omasta mielestäni ihan merkittävä.
Tietenkin kansalaiset pitävät erilaisia jakolinjoja merkittävimpänä ja konservatiivi-liberaali on vain yksi vaihtoehdoista.
Puolueiden harrastama sumutus jolla hankitaan kaikkia linjoja edustavia ehdokkaita haalimaan ääniä ihan toisenlaiselle linjalle kuin mitä nämä ehdokkaat edustavat on vastenmielistä. Suomen vaali on puoluevaali ja kaikkien puolueiden pitäisi olla paljon rehellisempiä ja tuoda sitä esiin.
“Haaviston valinnassa presidentiksi ei mielestäni olisi mitään sen edistyksellisempää kuin liberaalin demarin tai kokkarin. Tai liberaalin kepulaisen! Timo Kaunisto pressaksi, siinä olisi sitä edistyksellisyyttä!”
Niinhän se olisi, mutta mikseivät suuret puolueet aseta liberaaleja vaihtoehtojaan presidenttiehdokkaaksi?
Meillä on tässä ollut 12 vuotta liberaali demari presidenttinä
Arvopohja on merkittävä tekijä, mutta vain yksi sellainen. Myös kokemus ja pätevyys painavat vaakakupeissa, ja siksi Kokoomus asetti ehdolle Niinistön ja SDP Lipposen. Jos nämä olisivat kieltäytyneet, olisivat ehdokkat mahdollisesti voineet olla vaikka Alexander Stubb ja Ilkka Kantola, jotka olisivat olleet selkeästi liberaalimpia. Keskustan liberaalisiivestä kosiskeltiin ehdokkaaksi varmaan jokaista. Täytyisi kysyä heiltä itseltään, miksei kelvannut.
Tavallaan huvittavaa että kuvaat ehkä parhaiten omia tunnelmiani vaalien alla, vaikka itse äänestin Arhinmäkeä osittain juuri siksi että inhoan omaa ehdokastasi Lipposta ja nykydemareita muutenkin
Jotenkin minun on kuitenkin nykyään helpompi tulla toimeen demarien kanssa, ja jopa kokkarien kuin Vihreiden.
Vihreiden kannattajista on erityisesti eduskuntavaalitappion myötä tullut aivan sietämättömiä. Ja puhun tässä aika monesta hyvästä kaveristani.
Haavisto on gallupeissa menestynyt hyvin. Samoin kuin PS edellisissä vaaleissa.
Mä noista gallupeista hiukka pähkäilin :
http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94894-vaaligallupit-ja-satunnaisuus
“Arvopohja on merkittävä tekijä, mutta vain yksi sellainen.”
Arvot ohjaavat ihmisen toimintaa. Haaviston arvopohja on vakuuttanut minut siitä, että hän voi vaikuttaa Suomen politiikkaan haluamallani tavalla.
“Myös kokemus ja pätevyys painavat vaakakupeissa, ja siksi Kokoomus asetti ehdolle Niinistön ja SDP Lipposen.”
Olen vakuuttunut Haaviston pätevyydestä. Itseasiassa olen vakuuttunut kaikkien ehdokkaiden pätevyystä, presidentin virkaan kun ei ole koulutusta. Pätevyys presidentiksi tulee ehkä enemmänkin kokemuksesta politiikassa. Haavistolla, kuten todennäköisesti kaikilla ehdokkailla, on kokemusta politiikasta. Ei yhtä paljon kuin vanhoilla tutuillamme, Niinistöllä ja Lipposella, mutta ehdottomasti tarpeeksi.
Mielestäni arvot ja arvopohja muodostavat tärkeimmän yksittäisen perusteen äänestää ehdokasta, oli se sitten kuka tahansa. Myös puolueen arvoilla on väliä, koska liittyessään puolueeseen, ehdokas on hyväksynyt ja/tai on samaa mieltä asioista puolueen kanssa. Ainakin periaatteessa. Kokemus ja pätevyys, vaikka tärkeitä ovatkin, eivät erikseen merkitse mitään. Jos en allekirjoita ehdokkaan arvoja, en äänestäisi häntä, vaikka hän olisi maailman pätevin ja kokenein ehdokas.
Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta, Köngäs.